Taitettavat käyntikortit helposti, edullisesti ja nopeasti

Laadukkaat taitetut käyntikortit Suomen nopeimmasta palvelusta! Jaa yhteystietojasi taitetuilla käyntikorteilla ja pelillistä se esimerkiksi kanta-asiakasleimojen kanssa! Näin brändisi jää helpommin mieleen ja annat asiakkaille syyn tulla uudelleen ja teet heistä vakioasiakkaita!

Taitettuja käyntikorttejamme saa monella vakio-, kuin myös itse määritellyllä koolla, useilla paperivaihtoehdoilla, laminoinnilla, folioinnilla, pyöristetyillä kulmilla ja muuttuvilla tiedoilla. Meiltä voi lisäksi tilata mallikappaleen, jolloin voit nähdä miltä käyntikorttisi näyttää tulostettuna ja voit olla varma lopputuloksesta!

Aktivoi asiakkaitasi

Käyntikortteja käytetään pääasiassa brändin ja yhteystietojen jakamiseen ja tekemällä niistä vaikuttavia sekä huomiota herättäviä on todennäköisempää, että ne jäävät ihmisten mieleen. Teettämällä käyntikortit taitoksen kanssa, saat tuplasti enemmän pinta-alaa, joka taas antaa mahdollisuuden luovuuteen tilan käytössä.

Yksi yleisimmistä esimerkeistä on käyttää osa taitetun käyntikortin pinta-alasta kanta-asiakasleimoja varten ja kun niitä kerää tarpeeksi, saa jonkin määritellyn edun. Toinen esimerkki on käyttää taitettua käyntikorttia sarjakorttina, vaikkapa oikeus käyttää palvelua alennettuun hintaan 10 käynnin verran ja niitä seurataan leimojen avulla.

Näiden keinojen avulla saat houkuteltua asiakkaita käymään uudelleen pelillistämällä käyntikorttisi, joiden alkuperäinen tarkoitus on ainoastaan jakaa yhteystietoja ja tuoda brändi ihmisten tietoisuuteen.

Persoonalinen muotovalinta

Normaalisti käyntikortit ovat yksinkertaisia yksi- tai kaksipuolisia kortteja, mutta taitetut käyntikortit antavat mahdollisuuden persoonallisempaan ulkomuotoon. Taitoksen avulla käyntikortit saavat kannen, johon voi sijoittaa vaikkapa logon sekä otsikon ja sisäpuolelle yhteystiedot yksityiskohtaisemmin, leimakortin yms.

Suurempi pinta-ala antaa vapaammat kädet luovuudelle ja elementtien valinta sekä sijoitus ovat omissa käsissäsi.

Useita vakiokokoja tai määrittele oma koko

Taitetut käyntikortit ovat saatavilla vakiona kolmessa koossa, mutta voit myös antaa meille itse määritellyn koon! Huomiotavaa, että yhden sivun koko on vakiona 90x50mm, mutta aukeaman koko vaihtelee miten päin elementit sijoitetaan kortille ja kummalla sivulla taitos on.

Aukeaman vakiokoot:

  • 180x50mm (taitos vakiosivun lyhyemmällä puolella)
  • 90x100mm P (Portrait=pystysuora, taitos vakiosivun pidemmällä puolella)
  • 90x100mm L (Landscape=vaakataso, taitos vakiosivun pidemmällä puolella)
FD
Määrä1+110+150+1100+1500+12000+1
TuoteTuotteen kokoTiedoston koko (2mm leikkuuvarat)Tiedostopohjat
180x50mm180x50mm184x54mmLataa
90x100mm P100x90mm104x94mmLataa
90x100mm L90x100mm94x104mmLataa

Toimita tulostettava tiedosto mieluiten pdf-muodossa, mieluiten aukeamina, eikä yksittäisinä sivuina. Taitetun kortin molemmat puolet voivat olla erillään tai mieluiten samassa tiedostossa. Muista leikkuuvarat (2mm).

Lue lisää tiedoston teknisistä vaatimuksista täältä

.
Yhteenveto
Tuotteiden hinta
0€
Tuotantoaika
Yhteensä ilman ALV
sis. ALV % 0,00 €
Close
Palvelumaksu
Tilatessasi tämän tuotteen itsepalveluna verkosta säästät palvelumaksun 8€, jonka veloitamme jos teemme tilauksen puolestasi.
0.00 8.00

Useita laadukkaita paperivaihtoehtoja

Käyntikortteja ei pelkästään katsota, vaan niitä myös kosketaan. Valitsemalla miellyttävän tuntuisen paperin käyntikorteille, annat asiakkaalle ammattimaisen vaikutelman, ja että panostat itsesi markkinointiin. Ottaessaan vastaan käyntikortin, asiakas saattaa ajatella kuinka hyvältä kortti tuntuu sormissa ja positiivinen mieliala edesauttaa kuuntelijaa omaksumaan vastaanottamansa tiedon. 

Meiltä löytyy vakiopapereista: 

  • Matte 300g, yleiskäyttöön soveltuva mattapaperi, 
  • Silk 300g, puolikiiltävä valokuville ja kirkkaille väreille soveltuva paperi
  • Postcard 260g, postikorttipaperi, joka on toiselta puolelta puolikiiltävä ja toiselta taas päällystämätöntä mattapaperia. 

Vakiopaperit soveltuvat erinomaisesti käyntikortteihin, joita jaetaan suurempina määrinä.

Ekologisista vaihtoehdoista löydät päällystämättömät ja valkaisemattomat mattapaperit:

  • Eco Brown 275g, ruskea paperi, joka on käsittelemätöntä ja sopii hyvin yksinkertaisille grafiikoille,
  • Eco Matte 300g, valkaisematon ja hieman harmahtava kartonki, joka on tehty kierrätysmateriaaleista sekä soveltuu hyvin kaikenlaisille designeille. 

Nämä sopivat erinomaisesti käyntikortteihin jos brändiisi tai liiketoimintaasi liittyy vahvasti vastuullisuus ja ekologisuus, ja haluat viestiä tästä käyntikortin muodossa.

Premium-vaihtoehdoista meiltä löytyy: 

  • Matte High Grade 350g, korkealaatuinen ja sileä mattapaperi, johon sopii kaikenlaiset designit, 
  • White Textured 300g, teksturoitu ja valkaistu mattapaperi, johon sopii yksinkertaiset designit, 
  • Cream 300g, vaalea kermanvärinen tiivis mattapaperi, johon sopii kaikenlaiset designit,
  • Black 270g, mustaksi värjätty mattakartonki, johon sopii yksinkertaiset designit,
  • Supergold 250g, pinnoittamaton kullanvärinen helmiäiskartonki, johon sopii yksinkertaiset designit,
  • Metallic 250g, pinnoittamaton hopeanvärinen helmiäiskartonki, johon sopii yksinkertaiset designit.

Nämä vaihtoehdot sopivat erinomaisesti jos haluat käyntikorteillesi erikoisempaa ilmettä tai luksustuotteen antamaa vaikutelmaa.

Laminointi, foliointi ja kulmien pyöristys

Käyntikorttejamme voi koon lisäksi personoida eri tavoin: 

  • Laminoinnilla varmistat, että käyntikorttisi kestää pitkiäkin aikoja ja antaa hyvän vaikutelman. Laminointi antaa lisäksi käyntikortille jämäkän tuntuman ja tekee pinnasta miellyttävän koskea. Tämä on hyvä vaihtoehto premium-asiakkaille massajakelun sijaan.
  • Foliointi on kiiltoefektin painattamaista tuotteeseen. Folioinnilla saat luotua käyntikortistasi arvokkaan tuntuisen tai grafiikasta riippuen voit saada siihen realismia. Uusi foliointilaitteemme mahdollistaa jopa ohuetkin folioinnit, joten voit päästää luovuutesi valloilleen! MEB:ltä löytyy kullan-, että hopeanväriset folioinnit ja ne sopivat tekstiin, grafiikkaan tai koko korttiin.
  • Kulmien pyöristäminen poistaa käyntikortista terävät kulmat, jolloin ei tarvitse huolehtia niiden kulumisesta. Siitä tulee myös erikoisempi ja samalla persoonallisempi, jolloin se jää helpommin mieleen. Kyseessä voi olla myös brändivalinta.

Muuttuvat tiedot

Muuttuvien tietojen valinta mahdollistaa käyntikorttien yksilöinnin. Tämän valinnan avulla käyntikortteihin voi painattaa korteittain vaihtuvia uniikkeja elementtejä, esimerkiksi alennuskoodeja. Yksilöinti tapahtuu lähettämällä taulukkotiedoston, esimerkiksi Excel-taulukon, sekä sen tiedot tulee olla kategorioitu selkeästi, ja että vaakatasolla näkyy yhden kortin vaihtuvat tiedot. 

Ennen taulukon valmistelua, kokeile designia pisimmällä mahdollisella nimellä tai muuttujalla, jolloin olet tietoinen rajoituksistasi. Näin vältetään tilanne, jossa esimerkiksi design on optimoitu käyttämällä lyhyempää nimeä, mutta pidempi nimi ei asetukaan oikein.

Alennuskoodien tapauksessa taulukon tulisi näyttää suunnilleen tältä, sillä muuttujina on vain koodit.

Muuttuvan tiedon tulostus taulukko

Mallikappale

Mikäli haluat kokeilla käyntikorttejasi ennen massatuotantoa tai et ole varma miltä käyntikortin design näyttää tulostettuna ja eri perspektiiveissä, voit tilata mallikappaleen!

Voit hypistellä mallikappaletta käsissäsi ja voit pyytää meitä aloittamaan massatuotannon tai toimittaa meille designin uuden version ja kokeilla uudelleen.

Voit joko noutaa mallikappaleen Kampin Sähkötalon liikkeestämme tai postittaa sen kotiosoitteeseesi.

Valitse tarpeisiisi sopiva tuotantoaika

Me MEB:llä tarjoamme laajan kirjon tuotantoaikoja eri eduilla! 

  • Mikäli olet liikkeellä viime tipassa ja printtituotteet pitää saada nopeasti, valitse saman päivän tai 24h pikatuotanto.
  • Mikäli tilauksella ei ole kiire, Fast Digital on normaali tuotantoaikamme ja kesto on 2-3 työpäivää tilauksesta.
  • Mikäli haluat tuntuvia säästöjä printtaukseen ja printtimäärät ovat suuria, voit valita Super Value -tuotantovaihtoehdon! 
    Tuotantoaika on kestoltaan muita pidempi, mutta saat huomattavampia säästöjä yksittäisten printtituotteiden tuotantokustannuksiin suuremmille tuotantomäärille.

Käyntikorttien teettäminen meillä on helppoa

  1. Valmistele tulostettava tiedosto, mieluiten pdf-muodossa. Muista leikkuuvarat (2mm). Lue lisää tiedoston teknisistä vaatimuksista täältä
  2. Valitse koko oletusten joukosta tai määrittele mukautettu koko
  3. Valitse paperilaji, materiaali tai pinnoite
  4. Lataa tiedostosi tai liitä latauslinkki ja valitse printtimäärä. Voit myös lähettää useampia printtitiedostoja ja valita niille eri printtimäärät. Muista, että suuremmat printtimäärät laskevat yksittäisen tuotteen tuotantokustannuksia.
  5. Valitse tuotantoaika, jonka jälkeen tuotteet voi noutaa Kampin Sähkötalon myymälästä. Postittaessa tulee ottaa toimitusaika huomioon. Katso kaikki toimitustavat kassasivulla.
  6. Voit myös antaa lisätietoja tekstikenttään tilaukseesi liittyen

Mikäli et löydä etsimääsi, ota meihin yhteys sinulle sopivimmalla tavalla. Myymälämme yhteystiedot löydät sivun alalaidasta.

Avaa -suunnittelutyökalu

Canva

Suunnittele tuotteesi nopeasti Canvan helpolla suunnittelutyökalulla ja tuhansilla ilmaisilla malleilla, valokuvilla ja fonteilla.

Ohjeet

  1. Klikkaa alla olevaa linkkiä ja Canva-suunnittelutyökalu avautuu valitsemasi MEB-tuotteen kokoisena toiseen välilehteen
  2. Suunnittele haluamasi tuote Canvalla
  3. Lataa designisi Canvasta klikkaamalla yläkulmasta
    suomeksi: Jakaminen > Lataa > Tiedostotyyppi: PDF - tulostus & Rajausmerkinnät/leikkuuvarat > Lataa
    in English: Share > Download > File type: PDF Print & Crop marks and bleed > Download

    Voit katsoa kuvalliset ohjeet täältä.

  4. Palaa MEB-tuotesivulle ja liitä lataamasi pdf-tiedosto tuotteelle
Avaa Canva-suunnittelutyökalu koossa toiseen välilehteen

Kun olet valmis tai haluat jatkaa selaamista, voit palata tuotesivulle painamalla alta "Ok"

Copyright 2025