HäätHäät

Painotuotteet hääjuhlaan

Onnittelut tulevalle hääparille! Olette nimittäin oikeassa osoitteessa, jotta saisitte tulevan hääjuhlan ja siihen liittyvät printit mahdollisimman helposti. MEB printtaa ja auttaa kaikkien tarvitsemienne tuotteiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Sivun pohjalta löydät linkkejä blogikirjoituksiimme hääprinttituotteisiin liittyen.

Sisällysluettelo:

Yleisimpiä tuotteita

Ennen häitä

Kun hääjuhlien ajankohta ja paikka on tiedossa, on aika keskittyä viestinnälliseen puoleen. Etikettiin kuuluu, että kutsu tulevaan juhlaan toimitetaan kirjeitse. Jos häihin on vielä runsaasti aikaa, eikä yksityiskohdat ole vielä tarpeeksi selvillä, voi vieraita varoittaa tulevasta lähettämällä ensin printattu ns. Save The Date -kortti.

Save The Date -kortti

Save The Date -korttiSave The Date -kortti

Save The Date -kortin voisi suomentaa vapaasti Laita Päivä Muistiin Äläkä Varaa Siihen Muuta Tekemistä -kortiksi. Kortissa ei tarvitse olla juuri muuta sisältöä, eli riittää että kerrot mistä päivämäärästä (ja vuodesta) on kyse ja mitä silloin on odotettavissa. Tämä ei ole vielä varsinainen kutsu. Save The Date -kortilla voit kuitenkin jo viritellä vieraitasi häätunnelmiin ja tarvittaessa ostatte lisää aikaa varsinaisten hääkutsujen suunnitteluun. MEB saat printatut kortit jopa saman päivän aikana, jos oikein kiire tulee.

Save The Date -kortiksi sopii tavallinen kortti tai taitettu kortti. Sivun kooksi sopiva on postikorttikoko A6 tai jopa pienempi A7.

Hääkutsu

HääkutsuHääkutsu

Hääkutsu lähetetään vieraille yleensä viimeistään muutama kuukausi ennen juhlaa. Kutsun vastaanottajalta odotetaan ilmoittautumista, jotta muut hääjärjestelyt selkenevät, lähinnä tarjoilujen mitoituksen mielessä. Tässä muistilistaa asioista, jotka hääkutsussa on hyvä mainita:

  • Kutsun aihe, eli tervetulotoivotus hääjuhlaan
  • Hääparin nimet
  • Päivämäärä ja aika
  • Vihkimisen ja juhlan sijainti
  • Ilmoittautumisohjeet (ruokavalio, deadline)
  • Muut ohjeet

Hääkutsuksi sopii tavallinen kortti tai taitettu kortti. Sivun kooksi sopiva on A6 tai 140x140mm neliö, pitkulampi A65 tai suurempi A5 toimii yhtä hyvin. MEB printtaa hääkutsut nopeasti ja helposti.

Ohjekortti?

Onko teillä lisäohjeita hääjuhlaan saapujille? Näitä voi olla esimerkiksi tarkempi ohjeistus hääjuhlan sijainnista, pukukoodista tai vieraiden osallistumisesta ohjelmanumeroihin. Monesti sisältöä on niin paljon, että on järkevää erottaa lisätiedot omaksi kortikseen, joka lähetetään hääkutsun mukana liitteenä.

Kirjekuoret ja/tai osoitetarrat

Kuoret hääkutsuilleKuoret hääkutsuille

Hääkutsut ja Save The Date -kortit lähetetään postitse ja ne säilyvät ehjinä perille kun ne lähetetään kirjekuoressa. Kirjekuorien kanssa voi mennä niin pitkälle kuin haluaa, mutta MEB tarjoaa joka hääparille sopivan ratkaisun lähettämiseen.

Kuoret saa tavallisina valkoisina, mutta valikoimastamme löytyy myös erikoisempia laatuja. Näin on mahdollista täsmätä kuorien sävy korttien sävyyn.

Jos juhlat ovat suuret ja vieraita paljon, on osoitteiden merkintä kuoriin ja siihen kuluva aika otettava myös huomioon. MEB tarjoaa tähän helpotuksen, sillä voimme joko tulostaa osoitteet suoraa kuorien pintaan (samalla onnistuu myös muut koristeelliset painatukset) tai osoitetarroille, jotka voi kiinnittää myös muualta hankittuihin kuoriin. Tarvitsemme vain listan (esim. Excel-taulukko) vastaanottajista ja hoidamme loput.

Printit hääjuhliin

Tehkää hääjuhlastanne itsenne näköiset. Miettikää ensin millaista yleistunnelmaa haette. Tähän vaikuttaa miljöö, tarjoilut ja ohjelma, eikä tule unohtaa vieraiden omaa panosta tunnelman nostattamisessa. Juhlavieraiden olon teette turvalliseksi, kun olette panostaneet selkeään viestimiseen juhlan eri vaiheissa. Kukaan ei halua joutua arvailemaan mihin mennä tai mitä seuraavaksi tapahtuu.

Opasteet

Opasteet häihinOpasteet häihin

Saavutaanko juhlapaikalle omilla autoilla? Nykyään puhelimien GPS ja karttasovellukset toimivat hyvin, mutta jos ne eivät riitä navigoimiseen, tulisi matkan varrella olla opasteita strategisissa paikoissa. Kannattaa myös ottaa huomioon opasteet juhlapaikan maastossa ja sisällä, jottei kenenkään arvokasta aikaa kulu eksymiseen tai opastamiseen. Jos bestman ei liikene toivottamaan vieraita tervetulleeksi, voi sievällä kyltillä toivottaa vieraat tervetulleeksi juhlapaikalle tai peremmälle sisään.

MEB printtaa kaikki mahdolliset opasteet, mitä tarvitaan. Tulostetut kyltit voidaan tehdä kestämään kaikkia säitä tai sopimaan erilaisiin ripustustapoihin. Opasteita suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon se, miten opaste kiinnitetään sopivaan paikkaan ja millaisissa olosuhteissa sen tulee selvitä juhlan läpi. Myös kylttien ja tekstien kokoa tulee pohtia.

Pöytäkartta

Pöytäkartta häihinPöytäkartta häihin

Istumajärjestys tai pöytäkartta on monesti ensimmäinen asia, johon vieraat törmäävät saapuessaan juhlatilaan. Pöytäkartta antaa vieraille hienovaraisen vihjeen myös siitä, että heidän olisi syytä asettua paikoillensa, jotta juhlaa voidaan alkaa viemään läpi suunnitelman mukaisesti.

Usein juhlapaikalla on jonkinlainen teline, johon pöytäkartan saa asetettua sopivalle korkeudelle ja katselukulmaan. Tarvittaessa myös seinälle kiinnittäminen on mahdollista, mutta istumakartan tulee olla silti näkyvässä paikassa. Telineessä toimii joko julistekehys (pöytäkartta tulostetaan julisteena sen sisään) tai tulostettu kyltti (esim. 5mm paksu kapa-levy säilyttää ryhdin ilman erillistä kehystä). Yleisimmin pöytäkartta tehdään A3-, A2- tai A1-koossa, mutta tähän vaikuttaa tekstin määrä ja katseluetäisyys.

Riippuen juhlatilasta ja hääparin suunnitelmista, voi istumajärjestyksen merkitä joko listamaisesti tai jos tila ja pöytien asettelu on monimutkaisempi, visuaalisena karttana tai pohjapiirustuksena. Voi olla helpoin vain listata vieraiden nimet per pöytä ja sitten merkitä tarkat istumapaikat paikkakorteille. Muista myös riittävän suuret merkinnät pöytiin, jotta vieraat löytävät heille kuuluvan pöydän.

Paikkakortit

Paikkakortit häihinPaikkakortit häihin

On hääparin päätettävissä, haluavatko he määrittää tarkat istumapaikat vai antaakko vieraiden itse valita paikkansa pöydässä. Yleensä ennalta määrätty istumapaikka on suositeltavaa, jottei vieraiden tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä itse. Paikan merkintään suosituin tapa on pieni paikkakortti, jossa vieraan nimi on aseteltuna oikealle kohtaa pöytää.

Paikkakorttien printtaaminen on suositeltavaa myös siitä syystä, että MEB voi tulostaa vaihtuvat vieraiden nimet kortteihin kauniilla fontilla, jottei tarvitse murehtia käsin kirjoittamisesta ja käsialasta. Riittää, että toimitatte listan nimistä ja saamme ajettua nimet korttipohjiin näppärästi. Paikkakortit ovat yleensä taitettuja kolmioksi tai "teltaksi" tai sitten vain tavallisia litteitä kortteja.

Ohjelmakortit/Menukortit

Menukortit häihinMenukortit häihin

Kun vieras on istahtanut paikallensa alkaa hän tutkimaan ympäristöään. Useimmiten tässä kohtaa kiinnostaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pöydästä löytyy aina jonkinlainen kortti tai lehtiö, josta ilmenee mitä tarjoiluja ja ohjelmaa on tulossa.

Yleisin formaatti on printattu kortti, jonka etupuolella on ohjelma/aikataulu ja toisella puolla menu. Kortti voi olla pitkulainen (A65 vakiokoko 99x210mm) ja sievästi aseteltuna osaksi kattausta lautasen tai lautasliinan päälle. Kullekin vieraalle printattu oma kortti mahdollistaa eri kielisten ja ruokavalioisten huomioonottamisen ja kortista vieras saa myös mukavan muiston itselleen.

Menu ja ohjelma voi myös olla pöytäkunnalle yhteisessä printatussa muodossa. Vastaavia kaksipuoleisia kortteja voi olla pystyssä jonkinlaiseen klipsiin kiinnitettynä sopivin välein pitkin pöytää. Yleinen muoto on myös 3-paneelinen kapea pöytäkolmio, eli kortti (yleensä A4 kokoinen), joka taitetaan kahdesta kohtaa niin että lopputulos on kolme saman levyistä sivua (A4:sta tulee taiteltuna 99x210mm paneelit). Liimalla kolmio saadaan pysymään muodossaan läpi juhlan. Kolmas paneeli voidaan hyödyntää esim. pöydän numeron tai nimen merkitsemiseen.

Jos vieraille halutaan antaa muuta luettavaa ohjelman ja ruokalistan lisäksi, voi painotuote olla monisivuisempikin. Esimerkiksi tarinat hääparista, erilaiset puuhat (aikuisille tai lapsille), askarteluohjeet, kuvaukset häävieraista tai muut mielenkiintoiset sisällöt voidaan printata myös vihkoseksi.

Printit ohjelmanumeroihin

Hääjuhlaan kuuluu monesti yleisöä aktivoivaa ohjelmaa. Etenkin alkuillasta voi olla hyvä istuttaa vieraat esimerkiksi tietovisailemaan tai nauttimaan puheista tai muista esityksistä. MEB:ltä saat printit kaikenlaisiin käyttötarkoituksiin, jotta ohjelmasta tulee laadukas ja mietitty kuva.

Tietovisan lomakkeet

Tietovisat ja muut ohjelmanumerot, jotka vaativat kirjoittamista, voi toteuttaa hutiloiden tai laadukkaasti. MEB:ltä löytyy erilaisia ja vahvuuksisia papereita, joille voit tulostaa tyylikkäät lomakkeet.

Valokuvat

Juhlien ykköstähti on tietenkin itse hääpari ja vieraat ovat kiinnostuneita heihin liittyvistä tarinoista ja muistoista. Valokuvilla tai kuvakirjoilla voi tuoda parhaat tarinat visuaaliseen muotoon. Monesti juhlista löytyy pöytä jolta löytyy jotain hääpariin liittyvää kuvastoa, kenties vieraskirjan vierestä.

Pahvihahmot ja valokuvakehykset

Viime vuosina suositota on nostanut erilaiset valokuvia varten teetetyt hassuttelurekvisiitat. MEB:ltä voitte tilata omista kokovartalokuvistanne realistisen kokoiset pahviversiot, jotka seisovat taustatukensa ansiosta valmiina selfieihin vieraiden kanssa. Myös Instagram-sovellusta esittävät kehykset ovat trendikkäitä valokuvapisteille. MEB voi printata myös taustaseinät ja kankaat valokuvien tai muiden tilojen taustalle.

Kaiverrukset

On tavallista, että hääpari saa häälahjaksi kaiverretut kuovuviinilasit tai muuta lasitavaraa. Mikään ei tietenkään estä, että jokin esine on hääjuhlassa kaiverrettu hääparin toimesta. MEB voi kaivertaa laseihin, puuhun, metalliin ja melkein mihin tahansa muuhunkin pintaan.

Tarrat

Paperisia tai muovisia tarroja voidaan hyödyntää erilaisissa ohjelmanumeroissa, joissa vieraiden tulee ryhmäytyä jonkin kriteerin mukaan. Myös juomien tai astioiden merkkaaminen tarroilla voi tulla aiheelliseksi, jos halutaan välttää pöpöjen leviäminen.

Painatukset tekstiileihin ja vaatteisiin

Häissä on yleensä perinteinen pukukoodi, mutta erikoisempiin ohjelmanumeroihin tai käyttötarkoituksiin voitte printata erilaisia vaatteita tai asusteita omilla painatuksillanne.

Häiden jälkeen

Onnistunut juhla jää muistoihin, mutta erilaisin printtituottein siitä saa konkreettisemman.

Kiitoskortit

KiitoskorttiKiitoskortti

Hääetiketin päättää kiitoskortin lähettäminen vieraille. Yleensä kortissa on lyhyt kiitosteksti ja kuva hääparista. Jos hääjuhlassa otetuista kuvista on jokin galleria verkossa, on yleensä kiitoskortissa ohjeet miten sitä pääsee selailemaan.

Valokuvat ja kuvakirjat

Hääpari voi printata omiin albumeihinsa parhaat palat kuvista. MEB printtaa myös kuvakirjat, mutta niiden kanssa yleensä on enemmän suunniteltavaa, jos kuvia on paljon.

Printtien tilaaminen häihin MEB:ltä

MEB tarjoaa monipuoliset vaihtoehdot printtituotteiden hankkimiselle häitä varten. Tilaaminen onnistuu tämän verkkokaupan kautta, sähköpostitse tai myymälässämme. Suosittelemme verkkokauppaa, jos teillä on selvät sävelet tuotteista ja myös tiedostoista. Rekisteröityneinä asiakkaina saat verkkokaupasta aina edullisimman hinnan yksittäiselle tuotteelle.

Printtituotteiden graafinen suunnittelu

Tulostaminen edellyttää painovalmista tiedostoa. Tiedoston luomiseen tarvitaan idea ja riittävä teknologia. Riippuen luovuudesta ja käytettävissä olevista ohjelmista, ovat tässä yleisimmät vaihtoehdot:

Suunnittele printit alusta asti itse

Printit voi suunnitella melkein millä tahansa ohjelmalla. Suosittelemme käyttämään graafiseen suunnitteluun tarkoitettuja ohjelmia (Adobe Photoshop/Illustrator/Indesign yms.) tai julkaisuohjelmia (Word yms.). Jos ohjelmasta saa pdf-tiedoston tallennettua, on se luultavasti riittävä. Canva on erinomainen ilmainen työkalu.

Käytä valmiita pohjia

Lopeta tuskailu taiteellisen vision kanssa ja hyödynnä ammattilaisten suunnittelemia valmiita pohjia.

Canva-ohjelmasta löydät ilmaisia ja maksullisia pohjia, joiden muokkaaminen on myös helppoa ohjelman sisällä. Verkosta löytyy myös muita sivustoja, joilta löytyy pohjia joita saa muokattua.

MEB Suunnittelupalvelu

Kaipaatko apua printtituotteiden suunnittelussa? Voit jättää toteutuksen meidän harteillemme. Minimissään tarvitsemme sinulta tekstisisällöt ja mahdolliset kuvat. Jos sinulla on suuntaa-antava tyyli mielessä, aina vain parempi. Fontin, kuvituskuvien ja/tai sävymaailman päättämisellä päästään jo erittäin pitkälle. MEB suunnittelupalvelussa veloitus on kuluneen ajan mukaan.

Hääpaketit

Oletko kiinnostunut tilaamaan useamman tuotteen? Laskemme mielellämme sinulle tarjouksen, joka sisältää kaiken mitä tarvitsette. Laita siis meille viestiä ja katsotaan miten voimme tehdä häidenne suunnittelusta helpompaa.

Hääaiheiset blogikirjoitukset

Olemme kirjoittaneet aiheeseen liittyviä blogitekstejä ja voit lukea niitä klikkaamalla alla olevia artikkeleita.

Copyright 2023